Kotikäynnit

Yhdessä eteenpäin

Kotikäynti on valintasi silloin, kun haluat muutoksen tänään.

Tiedän sen tunteen, kun kodin järjestäminen on jäänyt johonkin "ensi viikolla" -listalle jo pidemmän aikaa.

Tiedän myös sen, miltä tuntuu kun tilanne muuttuu: huomaat, että kotonasi on tilavampaa, ahdistavat tavarakasat ovat poissa ja saat tilaa aikaa ja selkeyden myös ajatuksiisi ja kapasiteettia riittää taas muuhunkin.

Kotikäynnillä luomme systeemin, joka toimii juuri sinun arjessasi. Karsimme ja järjestämme tavarat kauniisti & käytännöllisesti sinun tahdissasi, ilman painostamista tai tuomitsemista.

Minulle on tärkeää, että käynnin jälkeen sinulla on selkeä suunta ja tunne, että järjestystä on helppo ylläpitää myös kiireisessä arjessa.

Moikka, olen Satu

Hyvinkääläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja Kotiflow Akatemian perustaja. Olen erikoistunut luomaan koteihin pysyvän järjestyksen, joka ei kaadu ensimmäiseen kiireiseen viikkoon.

Järjestäminen on ollut intohimoni jo lapsesta asti. Kesäleirillä voitimme tupatarkastuksen lähes joka kerta, kun olin siivoamassa ja koulussa odotin innolla omaa luokan järjestäjävuoroani.

Ammattiin minut vei oma kokemus vuodelta 2016, kun järjestin kotini kunnolla ensimmäistä kertaa. Se ei ollut pelkästään siivous vaan oikeastaan elämäni käännekohta.

Kun koti järjestyi, alkoi tapahtua. Kapasiteettia vapautui unelmille, jotka olivat odottaneet jo pitkään. Tajusin silloin, että kodin järjestyksellä on aivan valtava vaikutus koko elämään ja siitä syntyi halu auttaa muita kokemaan sama.

Miten kotikäynti etenee?

1

ALKUKARTOITUS

Ennen käyntiä käymme läpi tilanteesi ja tavoitteesi. Saat minut aidosti valmiina auttamaan, kun saavun ovellesi.

2

JÄRJESTELYKÄYNTI

Lajittelemme, karsimme ja suunnittelemme säilytyksen yhdessä. Saat selkeän, juuri sinun kotiisi mitoitetun systeemin.

3

YLLÄPITOSUUNNITELMA

Käynnin lopuksi sovimme pienen, toistuvan tavan jolla järjestys pysyy. Näin järjestys pysyy yllä myös arjen kiireessä.

Päivähinta

68€/h

Arkisin

  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
BUY NOW

Ilta- ja viikonloppuhinta

78€/h

Iltaisin 16-20 ja viikonloppuisin

  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
  • Excepteur sint occaecat velit
BUY NOW