Koti & Flow

SOLO

 

 Oletko valmis tekemään kodistasi selkeämmän, kauniimman ja helpommin hallittavan, ilman tuntikausien järjestelyprojekteja?  

Tällä kurssilla saat selkeän, askel askeleelta menetelmän, jonka avulla järjestät kotisi pysyvästi.

Haluan tietää lisää!

Onko tää sulle tuttua..?

  • Ennen kuin pääset siivoamaan, täytyy sinun ensin raivata tavaroita edestä pois.
  • Järjestäminen tuntuu turhauttavalta, koska tavarat kiertävät kodissa ilman päämäärää.
  • Et ole saanut perhettä mukaan kodinhoitoon, vaan teet itse lähes kaiken ja olet aika väsynyt.
  • Tavaroista luopuminen on vaikeaa: myyminen on vaivalloista ja pois heittäminenkin ahdistaa.
  • Haaveilet järjestetystä ja kauniista kodista, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa.

Mitä tapahtuu, jos tilanne pitkittyy?

Kun arki pyörii kaaoksen keskellä, vaikutukset ulottuvat myös muuhun elämään:

  • Kodista tulee paikka, joka kuormittaa, ei rauhoita.

  • Siivous on jatkuvaa tulipalojen sammuttelua, jossa ei ole selkeää systeemiä.

  • Aikaa kuluu etsimiseen, siirtelyyn ja selvittelyyn, ei lepoon.

  • Jatkuva pieni ärsytys ja stressi yltyvät helposti riidoiksi kuormittavan arjen keskellä.

  • Sinä kannat kaiken yksin mielessäsi, vaikket asu yksin.

Tämä ongelma ei katoa itsestään..

Mutta voit pysäyttää kierteen vaikka heti, selkeällä ja lempeällä menetelmällä.

Koti & Flow SOLO:n avulla järjestät kotisi pysyvästi

Tämä kurssi ei jää pelkiksi ideoiksi. Sen avulla on järjestetty jo useita koteja, huone kerrallaan, konkreettisilla, testatusti toimivilla askelilla.

 KURSSILLA SAAT:

Inspiroivat videot, joissa opit mm:

Kuinka järjestät keittiön, ilman että kaaos leviää koko kotiin. Miten hallitset lelumäärän ilman riitoja ja kuinka saat eteisestä tilan, jossa kaikki tietävät, mitä kuuluu minnekin.

Tulostettavat etiketit ja työkalut:

Järjestelyn tueksi saat mm. listat pois menevien tavaroiden lajitteluun, lelulaatikoiden merkitsemiseen ja kodin kierrätyspisteelle, sekä apukysymyslistan luopumispäätösten tueksi.

Kodinhoitolistat ja checklistat:

Järjestelytyön päätteeksi varmistetaan, että luomasi järjestys myös pysyy vuodesta toiseen. Saat valmiin pohjan, johon räätälöit oman kodinhoitolistasi, jakaen kotityöt pieniin tehtäviin viikon eri päiville.

 

BONUKSET:

🌿 10 tapaa säästää aikaa ja pitää koti järjestyksessä minimivaivalla

🌿 Säilytyksen salat: Edulliset DY ratkaisut, tilansäästövinkit ja tuotesuositukset

LISÄMATERIAALIT:

🌿 Kodinhoito koko perheelle: Opas kotitöiden jakamiseen + vinkkipankki

🌿 Tavarataitojen opettaminen eri ikäisille lapsille

Kurssin jälkeen sinulla on..

🌿 Kaikille kodin tavaroille oma paikka. Kodinhoito sujuu vaivattomammin ja järjestys pysyy yllä helpommin.

🌿 Selkeä rytmi ja rutiinit, jotka oikeasti toimivat
Hoidat kotiasi arkeesi mitoitetun suunnitelman mukaan.

🌿 Vähemmän stressiä, kun kotona vallitsee selkeys.
Saat enemmän aikaa itsellesi ja perheellesi.

🌿 Tiedät mitä tehdä ja milloin. Ei enää tulipalojen sammuttelua, vaan fiksuja toimia sujuvamman arjen puolesta.

🌿 Takataskussasi innostavat keinot, joilla saat koko perheen mukaan kodinhoitoon ja järjestyksen ylläpitoon.

Tästä mukaan kurssille

Liity mukaan nyt, voit käydä kurssin täysin omaan tahtiin ja materiaalit jäävät sulle pysyvästi.

Koti & flow SOLO

199 €

(mahdollisuus päivittää ryhmävalmennukseen myöhemmin)

  • Aloitusvideo ja selkeä etenemissuunnitelma, jonka avulla pääset vauhtiin heti
  • 9 askel askeleelta -videota, jotka auttavat karsimaan turhaa tavaraa helposti

  • 9 konkreettista järjestämisvideota, joilla luot selkeyttä ja pysyvää järjestystä

  • Viimeistelyviikon materiaalit, joiden avulla varmistat pysyvän muutoksen

  • Checklistat ja nimikointilaput, jotka nopeuttavat ja helpottavat tekemistä

  • Lisämateriaalit, jotka syventävät tuloksia ja tukevat etenemistäsi

  • Bonukset, joilla saat lisää motivaatiota ja oivalluksia matkalle

 

Tästä mukaan kurssille

Näin Koti & Flow on muuttanut muiden arkea

Mikä erottaa Koti & Flow:n muista?


Usein projektin jälkeen järjestys alkaa levähtämään ja joudut aloittamaan alusta. Koti & Flow -kurssilla rakennat aidosti kestävän arjen rutiinin.

Tässä miten se tehdään:

  • Saat henkilökohtaisesti räätälöidyt kodinhoitolistat, joissa kotityöt jaetaan niin, että tekemistä on vain noin 20 min/päivä. 
  • Jaat kodinhoitotyöt perheen kesken. Saat motivoivat kotityölistat ja kodinhoitokortit, joiden avulla saat myös lapset mukaan.
  • Et jää yksin: pääset mukaan valmistuneiden omaan ryhmään, jossa saat tukea ja inspiraatiota niin pitkään kuin tarvitset. 

Tällä kurssilla varmistetaan, ettei tekemäsi työ valu hukkaan ja ylläpito on mahdollisimman vaivatonta.

 

Kurssin takana, kouluttajan esittely

Olen Satu Terho, koulutettu ammattijärjestäjä ja Koti & Flow -kurssin luoja, äiti ja arjen selkeyttäjä.

Kurssi syntyi omasta turhautumisestani: siivosin ja järjestelin, mutta se ei ollut koskaan pysyvää.

Lopulta ymmärsin, että kyse ei ollut siitä, etten olisi tehnyt tarpeeksi, vaan siitä että olin keskittynyt vääriin asioihin.

Halusin luoda mallin, jonka avulla koti pysyy siistinä helpommin ja joka toimii myös väsyneenä, kiireisessä lapsiperhearjessakin.

Nyt autan sinua rakentamaan kodin, jossa järjestys pysyy ja arki kulkee kevyemmin.

Usein kysytyt kysymykset

"Entä jos en ehdi tehdä kurssia nyt?"
Kurssi on rakennettu kiireisen arjen ehdoilla. Sisällöt ovat napakoita voit edetä omaan tahtiisi, vaikka 10 minuuttia kerrallaan. Kurssi jää pysyvästi käyttöösi, joten voit palata siihen, kun sinulle sopii.

"Sopiiko tämä perheellisille?"
Ehdottomasti! Koti & Flow on tehty juuri lapsiperheille. Saat keinot ottaa perheen mukaan ja materiaalit sisältävät käytännön työkaluja, kuten motivoivat tehtävälistat ja kodinhoitopelin.

"Mitä jos järjestys ei pysy kuitenkaan?"
Tämä kurssi ei jää pelkkään järjestelyyn. Rakennamme rutiinit, jotka tukevat pysyvyyttä. Saat ohjeet kodinhoitolistojen luomiseen ja vinkit, miten saat muut mukaan hauskalla tavalla, ilman riitoja.

"Miten kurssi toimitetaan?"
Saat oston jälkeen sähköpostiin linkin kurssialustalle, jossa materiaalit odottavat. Voit katsoa videot ja ladata työkalut milloin haluat, puhelimella, tabletilla tai tietokoneella.

"En ole järjestelyihmisiä, toimiiko tämä silti?"
Ehdottomasti. Kurssi on sinulle, joka kaipaat helppoutta ja selkeyttä, et täydellisyyttä. Tässä ei tavoitella minimalistista tai esteettisesti täydellistä kotia, vaan sujuvaa, helpompaa arkea.

Hyödynnä uuden vuoden energia ja liity mukaan nyt!

Koti & flow SOLO

199 €

(mahdollisuus päivittää ryhmävalmennukseen myöhemmin)

 

  • Aloitusvideo ja selkeä etenemissuunnitelma, jonka avulla pääset vauhtiin heti

  • 9 askel askeleelta -videota, jotka auttavat karsimaan turhaa tavaraa helposti

  • 9 konkreettista järjestämisvideota, joilla luot selkeyttä ja pysyvää järjestystä

  • Viimeistelyviikon materiaalit, joiden avulla varmistat pysyvän muutoksen

  • Checklistat ja nimikointilaput, jotka nopeuttavat ja helpottavat tekemistä

  • Lisämateriaalit, jotka syventävät tuloksia ja tukevat etenemistäsi

  • Bonukset, joilla saat lisää motivaatiota ja oivalluksia matkalle

 

Tästä mukaan kurssille

100% tyytyväisyystakuu

Koti & flow kurssi on auttanut lukuisia kiireisiä äitejä saamaan kotinsa pysyvään järjestykseen ja sinäkin pystyt tähän.

Jos kuitenkin vielä mietit..

🌿 Saat lisäksi 7 vrk täyden tyytyväisyystakuun

🌿 Voit rauhassa tutustua kurssiin ja katsoa, onko sisältö sellainen, jonka avulla sinäkin voisit saada tuloksia

🌿 Jos et ole tyytyväinen sisältöön, voit laittaa palautuspyynnön osoitteeseen satuterho@gmail.com ja saat rahasi takaisin ilman lisäkysymyksiä

Liity mukaan tästä