Ja rehellisesti: meilläkin on käyty läpi se vaihe, jossa kotityöt “tehtiin yhdessä”… mutta tunnelma ei ollut kovin yhdessä tekemistä tukeva.
Me siivottiin usein esimerkiksi viikonloppuisin monta tuntia putkeen. Toinen imuroi, toinen moppi kädessä perässä ja samalla huomauteltiin siitä, mitä olisi pitänyt tehdä huolellisemmin. Minä ärsyynnyin siitä, mihin tavaroita oli jätetty, ja puoliso taas siitä, ettei jälki ollut hänen mielestään riittävän hyvää. Me tehtiin paljon päällekkäisiä asioita, eri tavalla, eikä ollut oikeasti selvää, kuka vastaa mistäkin.
Ja vaikka tarkoitus oli “tehdä yhdessä”, niin lopputuloksena oli usein kireä tunnelma ja tunne siitä, että molemmat vähän talloi toisen varpaille.
Vasta silloin, kun pysähdyttiin oikeasti puhumaan siitä, mitä kumpikin haluaa tehdä, mikä tuntuu luontevalta ja mikä ei, saatiin selkeyttä. Kun me jaettiin vastuualueet niin, että molemmilla oli omat selkeät tontit, päällekkäisyys väheni ja samalla myös nurina ja turhautuminen. Se ei ollut täydellistä, eikä se ollut tavoitekaan, mutta arki muuttui helpommaksi.
Samaan aikaan tiedän, että kaikilla ei ole kotona hetkeä, jossa tällainen keskustelu syntyy luonnostaan. Moni on yrittänyt jo monta kertaa, mutta keskustelu kääntyy helposti puolusteluksi, syyllistämiseksi tai siihen, että lopulta todetaan: “Ihan sama, mä teen tän itse.”
Siksi loin tämän luennon ja työpajan.
Halusin rakentaa turvallisen ja käytännöllisen tavan käydä tätä asiaa läpi niin, ettei se lähde liikkeelle riidasta tai vastakkainasettelusta, vaan oikeasta kuuntelusta, selkeydestä ja yhteisestä ymmärryksestä. Me ei tehdä yhtä isoa ryhtiliikettä, vaan etsitään pieniä, realistisia muutoksia, jotka tuntuu reiluilta kaikille ja pysyy arjess mukana myös kiireviikoilla.
Uskon, että jokaisessa perheessä on mahdollista löytää tapa jakaa vastuu niin, että kenenkään ei tarvitse uupua eikä kukaan koe olevansa yksin kaiken kanssa.
Oon tosi iloinen, että saan kulkea tän aiheen kanssa sun ja sun perheen rinnalla 💜
